Teatteri Quo Vadis

Theatre Quo Vadis

Ohjaajan sana

elokuu 11, 2014
admin

Lähdimme liikkeelle rituaalin kaipuusta, emme halusta määritellä sitä mitä rituaali on. Tekemisen myötä huomioanteeksi kiinnittyi yhä enemmän rituaalin tajuun -tajuun samassa mielessä kuin huumorin tai draaman taju- ja siihen miten ei-rituaalin ja rituaalin ero syntyy.

Emme lähteneet siitä että rituaalilla on tiettyjä sosiaalisia tai pyhään liittyviä ominaisuuksia jotka tekevät rituaalin rituaaliksi, vaan pikemminkin siitä että tietyt rituaaleihin liitetyt ominaisuudet paljastavat jotain siitä tajusta jonka avulla teko latautuu mahdilla, jolla on kyky tehdä asioita.

Tällöin esimerkiksi toistuvuus, joka monesti on nähty yhtenä rituaalien tunnusmerkkinä, on pikemminkin keino ladata rituaaliin mahtia. Toiston kautta teon tai sanan alkuperäinen merkitys vähenee, merkitys vapautuu ja alkaa kellua ja kiinnittää koko mahtinsa uuteen tarkoitukseen… eli toisto ei näyttäydy rituaalin ominaisuutena vaan yhtenä keinona jolla rituaali saadaan toimimaan paremmin. Rutinoitunut aamukahvi vapauttaa juojansa aamukahvin rituaaliseen puoleen… samalla joudumme toteamaan että sama teko ei ole kaikille yhtä rituaalinen: teko itsessään ei tee rituaalia, rituaali vaatii kehyksen jossa tarkoitus ja merkitys sulautuvat toisiinsa. Ja samalla tavalla kuin on huumorintajuttomia ihmisiä on rituaalintajuttomiakin.

Emme pyrkineet sensuroimaan itseämme: rituaalin mielikuva on vahva ja siihen liittyy romanttisia houkutuksia. Osa materiaalista ammentaa hyvin perinteisistä rituaalien maastosta: rajojen piirtämisestä ja niiden ylittämisestä. Ei ole varmaan sattumaa että monet kohtaukset sivuavat kuolemaa.

Vaikka siirtymät elämänvaiheesta toiseen, ryhmien yhteyttä (rituaali sosiaalisena liimana) korostavat toiminnat, ja perinteiset pyhän kaipuun kieliopit ovat vahvasti läsnä, tuntuu oleellisin asia olevan toisaalla: siinä mitä draamallinen käsittely paljastaa ihmisestä rituaalin keskellä.

Rituaalinen ihminen on läsnä eleissä, siinä miten arkinen muutetaan painoarvoltaan toiseksi (käsienpitely muuttuu rituaaliksi kun siitä tehdään parisuhteen ideaalia lihallistava toiminta), ja siinä miten tunne kutsutaan luomaan uskottavuutta. Rocknroll ei ole rituaalia, se on rocknrollia, mutta monelle meistä sen soittaminen edustaa paljon sellaista mikä ei selityksiin mahdu: sähkökitarat ovat läsnä.

Rituaali alkoi näyttäytyä toiminnan runoutena, metaforien mahtina vapauttaa nimetön voima.

Rituaalin käsittely draaman ja esittävyyden avulla nostaa esiin rituaalin esittäviä piirteitä. Tuntuu ilmeiseltä että esittämisessä on rituaalia ja rituaalissa esittävyyttä, tuntuu myös ilmeiseltä ettei niitä voi toisillaan selittää. Esityksen kehys ja tarkoitus on toinen kuin rituaalin, mutta rituaali on ahne ilmiö ja käyttää kaikkea mikä toimii… se että naamio toimii teatterissa ja rituaalissa kertoo ehkä enemmän naamion mahdista kuin teatterin ja rituaalin samuudesta.

Tämä esitys ei ole pelkästään esityksellinen piiritystila jonka keskellä on rituaali: se on myös ”ritual for ritual”. Sen tarkoitus on olla rituaali rituaaliksi, mutta ilman muuta tilausta kuin halu altistua sille mitä me kaipaamme kun kaipaamme rituaalia…

Voit jättää tähän viestisi

Required fields are marked *.

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.
%d bloggers like this: