Teatteri Quo Vadis

Theatre Quo Vadis

Ohjaajan sana

elokuu 11, 2014
admin

Lähdimme liikkeelle rituaalin kaipuusta, emme halusta määritellä sitä mitä rituaali on. Tekemisen myötä huomioanteeksi kiinnittyi yhä enemmän rituaalin tajuun -tajuun samassa mielessä kuin huumorin tai draaman taju- ja siihen miten ei-rituaalin ja rituaalin ero syntyy.

Emme lähteneet siitä että rituaalilla on tiettyjä sosiaalisia tai pyhään liittyviä ominaisuuksia jotka tekevät rituaalin rituaaliksi, vaan pikemminkin siitä että tietyt rituaaleihin liitetyt ominaisuudet paljastavat jotain siitä tajusta jonka avulla teko latautuu mahdilla, jolla on kyky tehdä asioita.

Tällöin esimerkiksi toistuvuus, joka monesti on nähty yhtenä rituaalien tunnusmerkkinä, on pikemminkin keino ladata rituaaliin mahtia. Toiston kautta teon tai sanan alkuperäinen merkitys vähenee, merkitys vapautuu ja alkaa kellua ja kiinnittää koko mahtinsa uuteen tarkoitukseen… eli toisto ei näyttäydy rituaalin ominaisuutena vaan yhtenä keinona jolla rituaali saadaan toimimaan paremmin. Rutinoitunut aamukahvi vapauttaa juojansa aamukahvin rituaaliseen puoleen… samalla joudumme toteamaan että sama teko ei ole kaikille yhtä rituaalinen: teko itsessään ei tee rituaalia, rituaali vaatii kehyksen jossa tarkoitus ja merkitys sulautuvat toisiinsa. Ja samalla tavalla kuin on huumorintajuttomia ihmisiä on rituaalintajuttomiakin.

Emme pyrkineet sensuroimaan itseämme: rituaalin mielikuva on vahva ja siihen liittyy romanttisia houkutuksia. Osa materiaalista ammentaa hyvin perinteisistä rituaalien maastosta: rajojen piirtämisestä ja niiden ylittämisestä. Ei ole varmaan sattumaa että monet kohtaukset sivuavat kuolemaa.

Vaikka siirtymät elämänvaiheesta toiseen, ryhmien yhteyttä (rituaali sosiaalisena liimana) korostavat toiminnat, ja perinteiset pyhän kaipuun kieliopit ovat vahvasti läsnä, tuntuu oleellisin asia olevan toisaalla: siinä mitä draamallinen käsittely paljastaa ihmisestä rituaalin keskellä.

Rituaalinen ihminen on läsnä eleissä, siinä miten arkinen muutetaan painoarvoltaan toiseksi (käsienpitely muuttuu rituaaliksi kun siitä tehdään parisuhteen ideaalia lihallistava toiminta), ja siinä miten tunne kutsutaan luomaan uskottavuutta. Rocknroll ei ole rituaalia, se on rocknrollia, mutta monelle meistä sen soittaminen edustaa paljon sellaista mikä ei selityksiin mahdu: sähkökitarat ovat läsnä.

Rituaali alkoi näyttäytyä toiminnan runoutena, metaforien mahtina vapauttaa nimetön voima.

Rituaalin käsittely draaman ja esittävyyden avulla nostaa esiin rituaalin esittäviä piirteitä. Tuntuu ilmeiseltä että esittämisessä on rituaalia ja rituaalissa esittävyyttä, tuntuu myös ilmeiseltä ettei niitä voi toisillaan selittää. Esityksen kehys ja tarkoitus on toinen kuin rituaalin, mutta rituaali on ahne ilmiö ja käyttää kaikkea mikä toimii… se että naamio toimii teatterissa ja rituaalissa kertoo ehkä enemmän naamion mahdista kuin teatterin ja rituaalin samuudesta.

Tämä esitys ei ole pelkästään esityksellinen piiritystila jonka keskellä on rituaali: se on myös ”ritual for ritual”. Sen tarkoitus on olla rituaali rituaaliksi, mutta ilman muuta tilausta kuin halu altistua sille mitä me kaipaamme kun kaipaamme rituaalia…

Ritual ensi-ilta lokakuussa

elokuu 11, 2014
admin

”Ritual” –esitys tutkii rituaalin kaipuuta ja rituaalin tajua -tajua samassa mielessä kuin huumorin tai draaman ritual_tulitajua- esityksellisin keinoin. Se koostuu useista toisiaan kommentoivista kohtauksista ja rituaalisista hetkistä jotka kaikki lähestyvät rituaalin käsitettä eri suunnilta. Tarkoituksena on muodostaa eräänlainen piiritystila jossa rituaalia ei määritellä mutta sitä lähestytään eri suunnilta.

Esitys toteutetaan teatteri Quo Vadiksen design-jurtassa, joka on rakennettu teatterin tekemistä varten. Quo Vadiksen jurtta on viimeiset seitsemän vuotta kiertänyt ympäri Suomea ja Eurooppaa menestyksekkäästi. Rituaalin tutkimiseen se tarjoaa erinomaisen välineen: jurtta itsessään muodostaa erilaisen tilan, kehyksen joka tekee mahdolliseksi asioita jotka muuten eivät olisi mahdollisia. Tässä mielessä jurtta itsessään herkistää kohtaamaan kehyksen merkityksen niin rituaalisissa kuin esityksellisissä tilanteissa.

”Ritual 3.0” on osa Otso Kauton tohtoritutkimusta Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun Esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa. Tutkimuksen aiheena on ”Rituaalin ja ritualisoinnin suhde uskoon ja uskottavuuteen”. Tohtoritutkimuksen ohjaajina toimivat Dosentti Terhi Utriainen ja Professori Esa Kirkkopelto.

Esityksen käsikirjoittajat, Marko Järvikallas ja Otso Kautto tunnetaan lukuisista töistä maamme eri teattereissa. Helsingissä heidän töitään on nähty mm Suomen Kansallisteatterissa.

Esitys kestää 1 h 40 min ja se esitetään ilman väliaikaa. Tanakasta sisällöstä huolimatta esitys on myös täysipainoista teatteria: esityksellisyyden ja teatterin rituaalisten ulottuvuuksien takia tutkimus on paketoitu petollisen viihteelliseen muotoon.

Esityksen musiikki on kokonaisuudessaan Teatteri Quo Vadiksen omaa tuotantoa, ja siitä vastaa näyttelijä-muusikoista koostuva Poetry Band. Esityksen visualisointi on kuvataiteilija Tuula Nikulaisen käsialaa, ja sen ytimessä on huopaköysien moninainen käyttö. Punaiset huopaköydet ovat tässä esityksessä muuntuvia ”kaiken symboleja”.

Pidä blogia WordPress.comissa.